Tulevia avustushakuja

23.2.2026

Valtionavustukset

Avustusmuodon perässä on suluissa kyseisen avustusmuodon yhteyshenkilö vuonna 2026. Yhteyshenkilöltä voitte tarvittaessa kysyä lisätietoja avustuksesta.

  • Avustukset Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen lukuvuodelle 2026–2027 (Kai-Matti Joona)

    • Hakuaika 27.1.-3.3.2026 klo 16.15.

    • Hakuohje

  • Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move!-kehittämisavustukset lv. 2026–2027 (Satu Sjöholm)

  • Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustukset liikuntaneuvontaan (Tiina Kaijanen)

    • Päätökset on tehty 27.1.2026.

    • Tiedote

  • Hankeavustukset liikunnallisen elämäntavan paikalliseen kehittämiseen 2026 (Tapio Taskinen)

    • Päätökset pyritään tekemään maaliskuun alkupuolella.

  • Suomi liikkeelle -ohjelman investointiavustus kunnille päiväkotien ja peruskoulujen liikuntaedellytysten parantamiseen pihojen luonnonmukaistamisella (Ulla Silventoinen)

    • Päätökset pyritään tekemään huhtikuun 2026 loppuun mennessä.

  • Investointiavustukset liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeisiin vuonna 2026 (Ulla Silventoinen)

    • Päätökset pyritään tekemään kevään/alkukesän 2026 aikana.

Valtionavustuksiin liittyvät tiedot kootaan lvvavustukset.fi -sivustolle. Täältä löydät muun muassa avustusvisualisoinnin myöntämistämme avustuksista sekä avustustarinoita rahoittamistamme hankkeista.