Häirintään ja epäasialliseen käytökseen puuttuminen urheiluseuratoiminnassa
Häirintä ja muu epäasiallinen käytös urheilussa on äärimmäisen vakava ja tuomittava asia. Lasten, nuorten ja aikuisten pitää saada harrastaa turvallisessa ilmapiirissä iloisesti, vailla pelkoa. Valitettavasti näin ei aina ole, vaan urheilussa tapahtuu myös epäasiallista käytöstä.
Jokaisen urheiluseurassa toimivan velvollisuus on ilmoittaa ja puuttua, mikäli havaitsee epäasiallista käytöstä seuratoiminnassa.
Urheiluseurat, rekisteröityneet yhdistykset, ovat ihmisten yhteenliittymiä. Jotta yhdessä toimiminen olisi kaikille helppoa, kivaa ja turvallista, tulee yhdessä sopia yhteisistä toimintasäännöistä. Seuran jäsenet päättävät yhdessä seuran virallisista säännöistä, joiden mahdolliset muutosehdotukset valmistelee seuran hallitus. Virallisten yhdistyksen sääntöjen lisäksi hyvissä seuroissa on tehty kirjallinen toimintakäsikirja, joka kuvaa seuran toimintatavat. Tähtiseuroissa osallistetaan urheilijat, liikkujat ja heidän perheensä sekä valmentajat ja seurajohto kausittain yhteisten pelisääntöjen tekemiseen ja noudattamiseen. Pelisäännöt toimijoiden välille rakennetaan seuran arvojen pohjalta.
Keski-Suomen Liikunnan jäsenseurojen tulee noudattaa toiminnassaan suomalaisen urheiluyhteisön reilun pelin ihanteita ja tavoitteita sekä urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaa. Nämä toimivat koko urheiluyhteisöä sitovana eettisenä ohjeistona ja raamina vastuullisuustyölle.
Lisätietoa: Urheiluseuroille
Jos koet epäasiallista käytöstä urheilutoiminnassa/seurassa, toimi seuraavasti:
Parhaiten asiat selviävät heti tuoreeltaan asianosaisten kesken. Kannattaa muistuttaa yhdessä sovituista pelisäännöistä ja kertoa suoraan, että epäasiallisen kohtelun kokeminen tuntuu pahalta ja/tai pelottavalta ja epäasiallista käytöstä ei seurassa hyväksytä. Jos koet itse pelkoa tai ahdistusta tilanteessa, kerro heti jollekin tutulle ja turvalliselle henkilölle asiasta. On tärkeää, että kerrot epäasiallisesta kohtelusta.
Urheiluseurassa tapahtuvasta epäasiallisesta käytöksestä on tärkeää ilmoittaa seuran yhteyshenkilölle, jotta seura voi puuttua epäasialliseen käytökseen. Jos et tiedä kuka seurassasi on kyseinen yhteyshenkilö, kysy rohkeasti asiaa joltain seuran toimijalta esim. valmentajalta, joukkueenjohtajalta, toiminnanjohtajalta, valmennuspäälliköltä tai puheenjohtajalta.
Tähtiseurat keräävät vuosittain palautetta jäseniltään ja muilta sidosryhmiltä. Palautekyselyn kautta voi myös kertoa epäasiallisesta toiminnasta. On tärkeää tuoda epäkohdat esiin. Seuran nettisivuilta voit löytää palautelomakkeen tai seuran sähköpostin johon voit laittaa viestiä huomaamastasi tai kokemastasi epäasiallisesta kohtelusta.
Jos et uskalla tai halua puhua asiasta seurassa, ota yhteyttä Väestöliiton, lajiliittojen, Olympiakomitean ja SUEKin yhteiseen Et ole yksin -palveluun. Palvelu tarjoaa maksutta tukea puhelimessa tai chatissa. Yhteyttä voivat ottaa liikkujat, urheilijat, urheilijan vanhemmat, valmentajat ja seuratoimijat, niin työsuhteiset kuin vapaaehtoisetkin.