Uutisia

Ei uutisia

SeuratGo! - kehittämistyöllä seuratoiminta jaloilleen

Jyväskylän kaupunki on käynnistänyt SeuratGo! (Kehittämistyöllä seuratoiminta jaloilleen 1.5.2020-30.4.2021) -hankkeen. Hanke on saanut Keski-Suomen maakunnan korona-hanketukea, jonka tavoitteena on auttaa ammattimaisesti toimivia seuroja korona-ajan yli kehittämällä toimintaansa sekä lisäämään osaamistaan taloushallinnossa sekä palvelujen tuottamisessa. Hankkeessa kumppanina toimii Keski-Suomen Liikunta ry.

Hankkeen kokonaistavoitteena on vahvistaa ammattimaisesti toimivia keskisuomalaisia urheiluseuroja kehittämään talouttaan, toimintojaan sekä varainhankintaansa siten, että poikkeustilan päättyessä seuroilla olisi osaamista ja valmiudet käynnistää toimintansa entistä laadukkaampana. Tällä on pysyviä positiivisia vaikutuksia seurojen toiminnan laatuun myös pitkällä aikajänteellä.

Hanke tarjoaa viestintäapua kertomalla mahdollisista erilaisista rahoituslähteistä epidemian vallitessa. Tarkoituksena on neuvoa ja sparrata seuroja mistä eri lähteistä rahoitusta voi hakea ja samalla avustaa seuratyöntekijöitä itse hakuprosessin läpiviennissä.

Hankkeen konkreettiset toimenpiteet:

1. Viestintätuki sekä uusien rahoituskanavien ja -mallien etsintä
2. Maksuttomat kehittämistoimenpiteet valituille 10 urheiluseuralle hakemusten perusteella
    - Haku aukeaa ke 27.5. ja päättyy 14.8. Hakuohjeet
3. Maksuttomat hallinnon, talouden, palvelumuotoilun ja markkinoinnin koulutukset kaikille seuroille 
4. Seuroille maksuton LiikuntapääkaupunkiExpo -tapahtuma 18.-19.9.2020 Paviljongissa Finlandia Marathonin yhteydessä

Hankkeen ohjausryhmä:

- Anna-Leena Sahindal, JKL kaupunki 
- Petri Lehtoranta, Keski-Suomen Liikunta 
- Kari Pirinen, Keski-Suomen liitto 
- yksi kohdeseuran edustaja

Ohjausryhmän asiantuntijat:
- hankkeen koordinaattori Jon Salminen
- seurakehittäjä Laura Härkönen
- hankkeen viestintävastaava Jenna Koistinen
 

Lisätietoa:

Suunnittelupäällikkö, liikuntapäällikkö oto. Anna-Leena Sahindal
p. 014 266 4308, anna-leena.sahindal[a]jyvaskyla.fi

Seurakehittäjä Laura Härkönen, Keski-Suomen Liikunta ry
p. 050 339 0459, laura.harkonen[a]kesli.fi