Urheiluseuraviikko 25.-29.10.2021

Jyväskylän kaupunki haluaa SeuratGo! -hankkeen myötä tukea jyväskyläläisiä urheiluseuroja. Hanke mahdollistaa jyväskyläläisille urheiluseuroille 500 euron talkootyökorvauksen urheiluseurapäivän järjestämisestä jyväskyläläisissä alakouluissa. Toiminnan tavoitteena on auttaa jyväskyläläisiä urheiluseuroja palauttamaan jäsenmääräänsä pandemiaa edeltävälle tasolle tai jopa lisäämään sitä.

Mukaan mahtuu 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta urheiluseuraa. Urheiluseura tulee valittuna päivänä koululle klo 9-14 väliseksi ajaksi. Liikuntatuokio on oppitunnin mittainen ja tarkoitettu yhdelle luokalle kerrallaan. Opetusryhmän koko on opettaja + luokka (noin 25 oppilasta). Seuran tulee olla valmis järjestämään urheiluseurapäivän toiminta millä hyvänsä Jyväskylän alakoululla ja tuomaan mukanaan vähintään 2 ohjaajaa. Koulu jakaa päivän tuokiot sisäisesti valitsemilleen luokille. Muista toimintatavoista sovitaan suoraan koulun yhdyshenkilön kanssa.

Seuralle tuleva koulu valitaan arvonnan perusteella ja kyseinen koulu tullaan tiedottamaan seuralle perjantaina 15.10. Mikäli seuroja ei ilmoittaudu 15 kappaletta, on seuralla mahdollisuus saada useampi urheiluseurapäivä kyseiselle viikolle.

Ajankohta: 25.-29.10.2021

Mitä: Urheiluseura liikuttaa lapsia yhden koulupäivän ajan klo 9-14.

Miten mukaan: Seuran vastuuhenkilö ilmoittautuu oheisen linkin avulla. Viimeinen ilmoittautumispäivä    on keskiviikkona 6.10. Seurat valikoidaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja lomake sulkeutuu 15 ensimmäisen ilmoittautumisen jälkeen.

Valmistautuminen päivään:

  • Urheiluseuroille jaetaan koulun yhdyshenkilön yhteystiedot arvonnan jälkeen.
  • Seura ottaa yhteyttä koulun yhdyshenkilöön tapahtumapäivään liittyen viimeistään viikkoa ennen tapahtumapäivää ja sopii käytännön järjestelyistä.
  • Seura valitsee koulutetut ohjaajat (vähintään 2 kappaletta) päivän toteuttajiksi.
  • Seura varmistaa, että koulu on varannut toimintaan tarvittavat tilat päivän ajaksi.
  • Seura huolehtii, että käytössä on tarvittavat välineet päivän toteuttamiseksi.
  • Tapahtuman aikana ohjaajat eivät ole koulun vakuuttamia.
  • Ohjaajien sairastapauksissa, seuran tulee huolehtia vaadittavat sijaiset.

Tapahtumapäivän koronaturvallisuus:

  • Vain terveenä voi osallistua ja ohjata (vaikka olisi kuinka kiva laji…).
  • 12 vuotta täyttäneiden maskisuositus niissä lajeissa, joissa se on mahdollista, ohjaajilla koko ajan.
  • Lähikosketuksen välttäminen, jos mahdollista (kosketus sählyssä on eri asia kuin tanssiote tai paini).
  • Välineiden hygienia (pesäpalloräpylä on hankala, mutta maila jo ok puhdistaa käyttäjien välillä).
  • Osallistujien tiedot /tilaisuus selvillä, jotta mahdollisessa jäljitystilanteessa tiedetään, kuka on altistunut.

Kyseinen tapahtumaviikko on saanut sivistyspalveluiden palvelujohtajien toteutusluvan edellä mainittujen koronaturvallisuusohjeiden mukaisesti. 


15 nopeinta koulua ja seuraa on nyt ilmoittautunut ja ilmoittautuminen on päättynyt.

Urheiluseuraviikkoa toteuttamaan päässeet seurat ilmoittautumisjärjestyksessä:

1. Tanssi- ja voimisteluseura Illusion 
2. Jaguars Spirit Athletes 
3. HoNsU Juniorit 
4. Ski Jyväskylä
5. Palokan Ilo, voimistelu ja liikunta 
6. Palokan Riento 
7. JyväsDance 
8. Jyväskylän Naisvoimistelijat
9. Jyvässeudun Kiekko 
10. Jyväskylä Basketball Academy 
11. KENSU 
12. Happee
13. Parkour Oppimiskeskus 
14. O2-Jyväskylä 
15. JJK Juniorit

Seurojen yhteyshenkilöihin ollaan pian yhteydessä aiheen tiimoilta. Alla näkyvät jo kouluille arvotut seurat.

1. Palokan yhtenäiskoulu – ma 25.10.     Tanssi- ja voimisteluseura Illusion
2. Tikan koulu – to 28.10.                                                Jaguar Spirit Athletes
3. Korpilahden yhtenäiskoulu – ke 27.10.                     HoNsU Juniorit

4. Lohikosken koulu – to 28.10.                                      Ski Jyväskylä

5. Kilpisen yhtenäiskoulu           
Palokan Ilo, voimistelu ja liikunta
6. Puuppolan koulu – ke 27.10.                                      Palokan Riento

7. Oravasaaren koulu                                                       JyväsDance

8. Tikkakosken yhtenäiskoulu – ke 27.10.                    Jyvässeudun Kiekko

9. Kypärämäen alakoulu                       
Jyväskylän Naisvoimistelijat
10. Vesangan päiväkotikoulu – ke 27.10.                             Jyväskylä Basketball Academy
11. Nenäinniemen koulu                                                   KENSU


12. Kuokkalan yhtenäiskoulu             
Happee    

13. Jyskän koulu                              
Parkour oppimiskeskus
14. Keltinmäen koulu – to 28.10                                      O2-Jyväskylä

15. Halssilan koulu                                           JJK Juniorit