Työyhteisöliikunnan #KSLiikkuu 2030 -verkostosta potkua työhyvinvointiin kaiken kokoisissa työyhteisöissä

19.2.2024

Miksi lähteä mukaan verkostoon? Työyhteisön henkilöstö-, hyvinvointivastaava tai toimitusjohtaja on usein yksin painiskellessaan arjen kysymysten edessä. Arvot ja ymmärrys työelämän kuormittavista vaatimuksista ovat yleensä kunnossa. Halu työyhteisön työkykyisyyden, jaksamisen ja viihtyvyyden tukemiseen on olemassa. Hektisessä arjessa ei kuitenkaan oikein ole aikaa pysähtyä miettimään tai ei ole sellaista ryhmää ympärillä, jonka kanssa hahmoteltaisiin kokonaisuutta ja palloteltaisiin ratkaisuja. Tai ehkä ideat ovat alkaneet kiertää kehää tai jopa loppua.

Nyt Keski-Suomen Liikunta ry:llä laitetaan panoksia Työyhteisöliikunnan verkoston käynnistämisprojektiin. Keski-Suomi liikkuu 2030 liikkumisagendan toimenpiteenä KesLi haluaa verkostotyön kautta tukea työikäisien väestön liikkumisen edistämistä työpaikoilla. Työpaikat ja työelämä laajemminkin ovat merkittävä väylä vaikuttaa, kun Keski-Suomenkin 15-64 v. väestöstä n. 70 % on työelämässä aktiivisena. (Tilastokeskus 2024)

Maakuntajohtaja Pekka Hokkasenkin näkökulmasta Keskisuomalaisten työelämän elinvoimaisuuden tukeminen mm. liikkumisen avulla on tärkeää! 
(Katso videoviesti 1min 30 sek)

Verkostotapaamisessa voi työyhteisöliikuttaja voimaantua, saada lisää tietoa, osaamista ja apua haasteiden ratkaisuun. Vastaavia tilanteita pohtivien ”vertaisten” kanssa löydetään ja jaetaan käytännön toteutustapoja. Voidaan löytää jopa kumppanuuksia.

KesLin aikuisliikunnan ohjaajan johdolla verkoston käynnistysprosessi pyritään kuljettamaan asiakaslähtöisesti, mukaillen palvelumuotoilun tuplatimantti -mallia. Alkuun kerätään tietoa ja yhteistä ymmärrystä, tehdään yhdessä synteesi ja hahmotellaan tulevaisuuden tarpeita. Sitten päätetään malli, jolla edetään ja kokeillaan sitä. Tavoitteena on tietenkin luoda verkoston vuosikello ja toimintatapa, joka koetaan niin hyödylliseksi, että halutaan jatkossakin kohdata toisiamme.

Työyhteisöliikkuminen valikoituu kärkiteemaksi luonnollisesti KesLin erityisalan ja-osaamisen kautta. Liikkuminen on tietenkin vain yksi osa työyhteisön ja työntekijän työhyvinvoinnin edistämisen palettia. Verkostossa tullaan käsittelemään työyhteisöjen liikuttamisen lisäksi myös muitakin elämäntapa-asioita ja työhyvinvoinnin osatekijöitä, koska ne kaikki liittyvät tiiviisti myös fyysiseen työkykyisyyteen.

Jotta verkostotoiminasta saadaan myös konkreettista hyötyä osallistujaorganisaatioille, on siinä tuotettava osallistujien arkea ja työtä edistäviä asioita; ideoita ja toimintamalleja. Verkostotyön ydin on siinä, että saadaan toisilta omaa osaamista täydentävää kapasiteettia käyttöön. Olemalla vahvasti osallisena toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa prosessi pysyy kiinnostavana, tuottavana ja toisista voimaannutaan yhä uudelleen.

MITEN MUKAAN?

Keski-Suomi Liikkeelle 2030 työyhteisöliikunnan verkoston ensimmäinen tapaaminen toteutetaan lähitapaamisena perjantaina 8.3.2024 klo 13.00-15.00. Ilmoita työyhteisösi mukaan verkoston käynnistysprosessiin KesLin nettisivuilla tästä linkistä.

LISÄTIETOA: Työyhteisöliikunnanverkosto | Keski-Suomen Liikunta (kesli.fi)

Ja saa myös soittaa tai laittaa sähköpostia!
Jyrki Saarela
jyrki.saarela(at)kesli.fi
p. 045 650 3771