Ajankohtaista

Maailman väestöstä 15 prosenttia on henkilöitä, joilla on jokin vamma. Paralympialaisten alla käynnistyvä kampanja haluaa vammaisten henkilöiden äänen entistä paremmin kuuluviin.
​Keski-Suomen järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöydän järjestöedustajat tapasivat Keski-Suomen kansanedustajia maanantaina 16.8.2021 ja keskustelivat keskisuomalaisten järjestöjen toiminnasta ja merkityksestä maakunnan asukkaille sekä järjestöjen rahoituksen tulevaisuudesta.
Viime syksynä suosituksi noussut (yli 6000 kuulijaa) Buusti360 -webinaarisarja työhyvinvoinnista työ- ja muillekin yhteisöille saa jatkoa. Webinaarit toteutuvat viikoilla 42, 44 ja 46.
Onko teidän työyhteisönne aktiivinen työpaikka? Kampanjassa haetaan vastauksia ja ratkaisuja henkilöstöliikunnan kehittämiseen.
Elokuun KesLi-info (11.8.2021)
Osa Keski-Suomen Liikunnan toiminnan kehittämistä on tehdä neljän vuoden välein sidosryhmäkysely, jolla kartoitamme kumppaneiden mielipiteitä nykyisestä toiminnastamme sekä uusista yhteistyömahdollisuuksista.
Toukokuussa lanseerattu Suomen Urheilukortti on saanut nopeassa ajassa kymmeniä seuroja ja lajiliittoja hankkeen taakse. Myös lajikirjo on suuri, sillä mukaan on lähtenyt lukuisten lajien seuroja.
Aluehallintovirastot ovat tehneet päätökset lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan avustuksista. Avustukset mahdollistavat sisältörikkaita lomapäiviä sekä mielekkäitä harrastuksia yli 80 000 lapselle ja nuorelle. Avustusta sai 599 toimijaa ympäri Suomen.
RSS ATOM