Aikuisten sporttikortti Jyväskylään -info 6.6.2019

22.5.2019



Kutsumme Jyväskylän alueen seuroja ja muita liikuntatoimijoita mukaan Jyväskylän Aikuisten Sporttikortti –infoon 6.6.2019 klo 17.00-18.00 Keski-Suomen Liikunnan kokoustila Ateenaan (Onkapannu 2)

Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen liikunta ry järjestävät syksyllä 2019 kokeilun aikuisten Sporttikortista kaupungin alueella. Alkuvaiheessa kortti kohdennetaan 55+ vuotiaille.

Eskareille, eka- ja tokaluokkalaisille on yhdessä tarjottu liikuntalajeihin tutustumiseen Sporttikorttia jo kahtena vuonna. Kortti on saanut hyvän vastaanoton Jyväskylässä. Nyt vastaavaa toimintamallia halutaan kokeilla myös aikuisten kohdalla. Näin toivotaan jyväskyläläisten löytävän itselleen uusia mielekkäitä harrastusmahdollisuuksia ja samalla tuodaan tutuksi Jyväskyläläisten seurojen toimintaa.

Näemme tässä seuroilla mahdollisuuden hyödyntää yhteistyötä kaupungin kanssa. Yhteistyössä tuotetun toiminnan avulla on mahdollisuus markkinoida omaa toimintaa aikuiskohderyhmälle ja saada mahdollisesti uusia liikkujia mukaan toimintaan.  Samalla toiminta tiivistää kaupungin ja seurojen välistä yhteistyötä aikuisten terveysliikunnan osalta.

Mukaan kokeiluun on nyt ilmoittautunut parikymmentä toimijaa, mutta mukaan pääsee vielä ja kannattaakin tulla kuuntelemaan infoa toimintamallista. Päätöksen mukaan lähtemisestä voi tehdä myös infon jälkeen.

Aikuisten Sporttikortti- tarjonnan lajikirjoa on mahdollisuus kasvattaa entistäkin laajemmaksi ja kiinnostavammaksi kokonaisuudeksi. Kutsumme siis avoimesti Jyväskyläläisten liikuttajat mukaan!

Aiempi uutinen aiheesta 3.4.2019: www.kesli.fi/?x254116=720646

 

Jyrki Saarela
Keski-Suomen Liikunta ry
jyrki.saarela(at)kesli.fi
 

Jyväskylän kaupungin yhteyshenkilö:

Kirsi Pelo-Arkko
palveluesimies
Terveyttä ja hyvinvointia edistävät liikuntapalvelut
Jyväskylän kaupunki/Liikuntapalvelut
kirsi.pelo-arkko(at)jkl.fi