Aluepäivillä keskityttiin liikunnan aluejärjestöjen strategiseen rooliin liikkeen lisääjinä

21.8.2025

Liikunnan aluejärjestöjen henkilöstö kokoontui Pohjois-Savon Liikunnan järjestämille aluepäiville Siilinjärvelle 12.–14.8.2025. Päivien ohjelma yhdisti ajankohtaiset keskustelut liikunnan kehittämisestä ja aluejärjestöjen roolista liikkeen lisääjinä. Lisäksi pysähdyttiin vastuullisuusteemojen jalkauttamisen sekä viestinnän äärelle.

Aluejärjestöjen henkilöstö on pääasiassa asiakaspinnassa kouluttajamassa, tapaamassa ja sparraamassa muun muassa kunta- ja seuratoimijoita. Suomen Liikunnan Alueet ry:n pääsihteeri Heidi Pekkola pitääkin tärkeänä kasvokkain kohtaamisia ja yhteisiä keskusteluja.

- Aluepäivillä pääsimme yhdessä koko henkilöstön sekä puheenjohtajamme Markku Siposen voimin keskustelemaan Suomen Liikunnan Alueet ry:n toiminnasta aluejärjestöjen yhteistyöjärjestönä sekä liikunnan aluejärjestöjen strategisesta asemasta suomalaisessa liikuntakentässä. Kuulimme myös henkilöstöä ja heidän ajatuksiaan niistä konkreettisista linjauksista, joilla voimme vahvistaa järjestöjen vaikutusmahdollisuuksia ja yhteistyötä paikallistasolta valtakunnalliseen päätöksentekoon asti, kertoo Pekkola.

Strategiatyön lisäksi päivillä käsiteltiin liikunnan ja urheilun vastuullisuusohjelmaa ja syvennyttiin käsittelemään aluejärjestöjen omien vastuullisuusohjelmien kehityskohteita. Aluekollegion pääsihteeri Mai-Brit Salo kiitteli opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virtaa hyvästä alustuksesta ja johdatuksesta tärkeän teeman pariin. Opetus- ja kulttuuriministeriön arviossa aluejärjestöjen vastuullisuustoimet arvioitiin verrattain hyvälle tasolle. Liikunnan aluejärjestöillä on myös tärkeä rooli vastuullisuuden jalkauttamisessa kentälle, muun muassa seuroihin.

- Hienoa, että saimme kuulla myös opetus- ja kulttuuriministeriön ajankohtaiset terveiset liikunnan vastuualueen johtaja Tiina Kivisaarelta. Puheenvuorojen jälkeen oli hyvä siirtyä pohtimaan yhteisesti, miten aluejärjestöjen strategiset tavoitteet voidaan muuttaa käytännön teoksi eri tasoilla. Meillä on vielä tehtävää, jotta saamme viestinnällisesti vahvemmin esille merkityksellisen työmme liikkeen lisääjinä ja vahvistettua koko Suomen Liikunnan Alueet ry:n roolia valtakunnallisessa vaikuttamisessa, toteaa Salo.

Aluepäivien tavoitteena oli, että aluetyöntekijät palaavat kotiin selkeämpien näkymien kanssa siitä, miten aluejärjestöt voivat tulevina vuosina olla entistä vahvempia liikkeen lisääjiä ja liikuntapolitiikan suunnannäyttäjiä.

- Yhteisten keskustelujen, työpajojen ja iltaohjelman lomassa rakennettiin paitsi osaamista myös yhteisöllisyyttä, sanoo Pekkola.

Lisätietoja:

Suomen Liikunnan Alueet ry, pääsihteeri Heidi Pekkola, puh. 040 130 45 30 ja
Liikunnan aluejärjestöt, aluekollegion puheenjohtaja Mai-Brit Salo, puh. 040 836 7766

*

Liikunnan aluejärjestöt toimivat koko Suomessa yli laji- ja kuntarajojen. Perustehtävänä on päivittäisen liikkeen lisääminen, elinvoimaisen seuratoiminnan ja kuntien liikuntatoiminnan tukeminen. Vaikuttamistyöllä aluejärjestöt yhdessä Suomen Liikunnan Alueet ry:n kanssa edistävät liikunnan edellytyksiä.