Ikäluokkien pieneneminen haastaa lasten liikuttajia

Lasten ja nuorten seuratoiminnassa useimpien harrastajien kohdalla tärkeintä antia ovat liikkumisen kautta syntyvät sosiaaliset kontaktit. Kaverit ja yhdessä tekeminen saavat jatkamaan liikunnan parissa – osasta junnujoukkueen lapsista voi tulla vaikka huippu-urheilijoita, osa voi jatkaa alemmilla sarjatasoilla, mutta kaikille syntyy vuosien ohjatun harrastamisen kautta vahva kaveripiiri ja ote liikunnalliseen elämäntapaan. Tämä lopputulos meitä junioriurheilun parissa vuodesta toiseen puurtavia aktiiveja eteenpäin ajaa – se, että jokainen seurassa liikkuva lapsi saa hommasta jotakin pysyvää.

Siksi koen suureksi haasteeksi sen, että Suomessa ja Keski-Suomessakin on suuri joukko kuntia, joissa syntyvät ikäluokat jäävät alle 20 lapseen jo nykyisin. Jos tästä tekisi karttaharjoituksen, niin melkoinen osa Suomea piirtyisi alueeksi, jossa joukkuelajien harrastaminen – joukkueen kokoon saaminen – vaatii melkoisen laajan alueen maantieteellisesti. Jos matkat harrastuksen pariin kasvavat, vaikka omaa intoa lapsella olisi, niin etäisyys voi usealle perheelle olla ylipääsemätön este, esimerkiksi aikataulujen, liikkumisen ja kustannusten suhteen. Mahdollisimman hyvä yli kuntarajojen sujuva yhteistyö auttaa tässä jo vahvasti.

Olisi paikallaan saada aktiivisille pienille paikkakunnille tukea lajin isommilta alueilta – pesäpallon sateenvarjomalli on tästä hyvä esimerkki. Pesäpallo-liiton Itäinen alue tukee alueen isoja seuroja työssä, joka kohdentuu uusien paikkakuntien pesiskoulujen /kerhojen opastamiseen ja auttamiseen. Jyväskylän Kiri&Kirittäret juniorit on hommassa tänä kesänä
Hankasalmen ja Uuraisten tukena – ja uskon, että kummallakin paikkakunnalla saadaan hommaa hienosti liikkeelle. Tavoitteena on saada kaikki maakunnan pesiskoulut myös yhteisiin turnauksiin tänä kesänä ja lapsille sillä tavoin hienoja yhteisiä kokemuksia lajin parissa. 

Toinen suuri haaste, johon lasten liikuttamisessa olen silloin tällöin törmännyt, on se, että toiminnan pitäisi olla samaan aikaan todella laadukasta ja todella edullista. Molemmat vaateet ymmärrän hyvin, niiden yhteensovittaminen onkin sitten ongelmallisempaa. Lajiliitot edellyttävät esimerkiksi valmentajilta seuroissa yhä enenevästi koulutuksia, joilla har-rastamisen laatua parannetaan. Koulutukset sitovat kuitenkin aikaa valmentajilta ja tuovat kuluja seuroille – jolloin lajin harrastajan kustannukset kasvavat. Lajiliittojen koulutusvaateet eivät saisi kasvaa liiallisiksi, eikä toki niin vielä ole käynytkään. Suunta on kuitenkin huolestuttava.

Junioriurheilussa ei onneksi samalla tavoin näy sen sijaan tekijöiden väheneminen ja väsyminen, kuin
esimerkiksi monessa muussa yhdistystoiminnassa nykytrendi näyttäisi olevan. Kun uusia vanhempia tulee uusien lasten kautta mukaan vanhojen väistyessä ja väki vaihtuu säännöllisesti, seuroihin tulee luonnostaan uusia tekijöitä ja uusia ideoita. Ja kun sitä vanhaa väkeä on edelleen taustalla, juniori-toiminnan edellytykset etenkin kaupunkiseuduilla ovat vahvat. Pienemmillä paikkakunnilla homma saattaa kaatua aika kapealle joukolle tekijöitä ja silloin toiminnan jatkuvuus on uhatumpaa.

Itse katson asiaa niin pienen kunnan kunnanjohtajan näkökulmasta kuin junioriseuran puheenjohtajan silmälasein. Uskallan kunnanjohtajakollegoidenikin puolesta todeta, että kaikki hyvät ideat, joilla lapsia ja nuoria saadaan liikkumaan ohjatusti ja vaikkapa ihan joukkueita sarjoihin jossain lajissa syntymään, otetaan maaseutukunnissa ilolla vastaan. Liikkuvat lapset ovat kunnan keskeinen elinvoimatekijä. Maaseudulla tukea junioreiden liikuttamiseen löytyy varmasti, jos löytyvät tekijät toimintaa pyörittämään ja lapset liikkumaan.

Junioriseuran puheenjohtajana taas koen, että junioritoimijoita kyllä arvostetaan, mutta jossain määrin heille kaadetaan, esimerkiksi lajin aikuisseurojen tai oman seuran edustusseuran tai lajiliittojen toimesta, sellaisiakin asioita hoitoon, jotka eivät välttämättä edes junioripuolen vastuulle kuuluisi ainakaan täysin. Ja itse kyllä silloin – joskus liiankin vahvasti – ärähdän. Monia asioita otetaan vähän itsestäänselvyytenä. Kannustan suuresti kaikkia junioritoiminnassa mukana olevia tekemään vahvaa yhteistyötä kaikkien lajin paikkakunnan aikuis-seurojen kanssa ja verkostoitumaan muiden lajien seurojen kanssa, mutta samalla pitämään omat tarpeet ja oikeudet mielessään.

Ennen kaikkea huomion tulee olla liikkuvissa lapsissa ja nuorissa. Jos muut asiat alkavat nousta keskeisimmiksi – mikä sekin on aina seuratyössä vaarana – silloin ollaan väärillä teillä. Meidän jokaisen on muistettava tehdä hommaa lapsen ehdoilla ja löytää se lapsenmieli välillä itseltämmekin – silloin voimme onnistua. Ja nuorten kohdalla muistaa kuunnella heidän omaa vahvaa tahtoaankin aina välillä. Kun tässä onnistumme edes ajoittain, niin on urheiluseuratoiminta aika hauskaa.      

Matti Mäkinen, 
Jyväskylän Kiri & Kirittäret Junioreiden puheenjohtaja
Hankasalmen kunnanjohtaja