Et ole yksin -materiaaleista selkokieliset materiaalit

24.5.2022

ET OLE YKSIN -SIVUISTA ON NYT TUOTETTU SELKOKIELISET MATERIAALIT

Et ole yksin on Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishanke, jonka päämääränä on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalisen häirinnän ja kaikenlaisen väkivallan kokemuksia urheilussa. Palvelun kautta saa apua ja tukea, jos on kohdannut epäasiallista käyttäytymistä tai seksuaali- tai muuta väkivaltaa urheiluharrastuksessa. Palveluun voi ottaa yhteyttä nimettömästi.

Et ole yksin -materiaaleista on nyt tuotettu selkokieliset materiaalit, jotka ovat ladattavissa uutisen alalaidasta.

Väestöliiton Pauliina Lius otti alkuvuodesta 2022 yhteyttä Paralympiakomitean pääsihteeriin Riikka Juntuseen keskustellakseen siitä, millaisia tarpeita paraurheilulla on Et ole yksin -palveluun liittyen. Juntunen otti aiheen esille Special Olympics -johtoryhmässä, jonka jäsen Anu Stör innostui ajatuksesta tuottaa palvelusta selkokielisiä materiaaleja.

Stör piti Et ole yksin -materiaaleja jo lähtökohtaisesti hyvinä ja tärkeinä, mutta jos ajatellaan esimerkiksi kehitysvammaisia harrastajia, ohjeistus oli turhan pitkä ja vähän vaikeaselkoinen.

– Lähdettiin pohtimaan, mitkä osat aineistosta ovat kaikkein oleellisimpia harrastajia ja myös valmentajia ajatellen. Valmentajille ja ohjaajille suunnatuista materiaaleista haluttiin sellaiset, ettei kukaan voi piiloutua sen taakse, ettei ole jaksanut lukea niitä läpi, Stör toteaa.

Porvoolaisessa judoseurassa Shirokawassa mm. soveltavan judon ryhmää ohjaava Stör kysyi mukaan Judoliiton eettisen valiokunnan jäsentä Tarja Krumia. Stör ehdotti työryhmään mukaan myös selkokielen asiantuntijaa Sanna-Leena Knuuttilaa.

– Sanna-Leena lähti tosi mielellään mukaan. Hän selkomukautti materiaalin tekstejä selkokieliseen muotoon ja sanoi jälkikäteen, että tämä oli merkityksellisin työ, missä hän on ollut mukana, Stör sanoo.

Pauliina Liuksen, Störin, Krumin ja Knuuttilan muodostama työryhmä valmisteli selkokielisen kaaviokuvan, jonka voi tulostaa ja laittaa vaikka harjoitustilan seinälle. Lisäksi muokattiin valmentajille ja ohjaajille suunnatuista ohjeista tiiviimpi selkokielinen versio.

– Kaaviokuvasta haluttiin muokata niin selkeä, että pienimmätkin lapset, nuoret ja erityistä tukea tarvitsevat urheilijat hahmottaisivat toimintamallin sisällön mahdollisimman helposti.

– Kaaviokuva toimii sekä värillisenä että mustavalkoisena, se on yksinkertaisuudessaan selkeä ja jää helposti mieleen, varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevä Stör toteaa.

Lue lisääEt ole yksin -palvelun sivut


LADATTAVAT TIEDOSTOT