KesLi ja Likes tukee kuntien hyvinvointityötä tietoperusteisesti

3.3.2020


Keski-Suomen Liikunta ja Likes käynnistivät Keski-Suomen Kehittämisrahaston rahoituksella Liikunnasta hyvinvointia Keski-Suomeen -hankkeen, jonka tarkoituksena on tuoda ajantasaista ja tutkittua tietoa kuntien käytettäväksi, jotta kuntalaisten mahdolliset terveydelliset haasteet voitaisiin havaita ajoissa ja suunnitella oikeanlaisia toimenpiteitä niitä ennaltaehkäisemään.

Liikunta on oleellinen osa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, ja kuntien rooli on tässä merkittävässä asemassa. Tuoreimman arvion mukaan liikkumattomuuden kustannukset Suomessa ovat vähintään 3,2 miljardia euroa vuodessa. Tätä laskua voisimme pienentää panostamalla ennaltaehkäisevään toimintaan.

”Kunnissa tämä tarkoittaa esimerkiksi turvallisten kevyen liikenteen väylien rakentamista, kotona asuvien ikäihmisten liikuttamista, ohjatun liikuntatoiminnan järjestämistä lapsille ja nuorille sekä panostamista liikuntaan osana elintapaohjausta terveydenhuollossa. Oleellista on aktiivisuuden edistäminen kuntalaisten arjessa yhteistyössä kunnan eri toimijoiden, kuten urheiluseurojen kanssa”, sanoo hankkeesta vastaavan Keski-Suomen Liikunta ry:n aluejohtaja Petri Lehtoranta.

Tiedolla johtaminen hankkeen perusajatuksena

Tarpeet kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi ovat Keski-Suomessa kuntien kesken hyvinkin erilaisia. Näitä kehittämiskohteita ei voida selvittää ilman kuntakohtaisen tutkimustiedon hyödyntämistä ja keskustelua jokaisen kunnan kanssa erikseen. Hankkeen ensimmäisenä vuonna mukana ovat Joutsa, Laukaa, Petäjävesi, Pihtipudas ja Viitasaari.

”Tarvitsemme tutkimustietoa ja tuntemusta kuntien tilanteesta, prosesseista ja resursseista. Kun kehittämiskohteet on tunnistettu, voidaan tehdä tarvittavia toimenpideohjelmia hyvinvoinnin edistämiseksi”, sanoo tutkija Salla Turpeinen Likesiltä.

Liikunnasta hyvinvointia Keski-Suomeen -hankkeessa hyödynnetään kuntakohtaista, eri ikäryhmiä koskevaa liikunnallista elämäntapaa kuvaavaa tilasto-, tutkimus- ja seurantatietoa sekä kunnan väestöä, elinvoimaa, olosuhteita kuvaavaa tilastotietoa. Keski-Suomessa toimivat hyvinvointialan organisaatiot sekä oppilaitokset tuottavat monenlaista tietoa ja työkaluja hyvinvointiin liittyen. Likesin kehittämää Kunta-Virveli -tietoalustaa käytetään prosessin kaikissa vaiheissa: lähtötilanteen kartoittamiseksi, keskustelujen pohjana, mittareiden valinnassa sekä seurannassa.

“Kunta-Virvelin käytettävyyttä strategisen suunnittelun apuvälineenä on arvioitu pilottihankkeessa vuoden 2019 ajan. Prosessia jatketaan yhteistyössä kunnan ja maakunnan toimijoiden kanssa”, toteaa Likesin data-asiantuntija Virpi Inkinen.

Keski-Suomi tiedolla johtamisen mallimaakunta

Hankkeessa parannetaan tutkimus- ja tilastotiedon käytettävyyttä kunnissa ja maakunnassa. Vahva tutkimuspanostus voi olla maakunnalle strategisesti merkittävä profiloitumis- ja vetovoimatekijä. Keski-Suomi voi toimia mallimaakuntana ja edelläkävijänä paitsi tiedon tuottamisessa myös sen hyödyntämisessä suoraan maakunnan ja kuntien toimintaympäristön edellyttämiin tarpeisiin. Tavoitteena on, että kunnilla olisi tulevaisuudessa suunnitelmallista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden edistämiseksi. Työhön tarvitaan maakunnallinen yhteistyömalli.

Keski-Suomessa liikunta-alan toimijat tekevät tällä hetkellä yhteistyötä ainutlaatuisessa hyvinvointiverkostossa, joka tuottaa tietoa ja kehittämishankkeita maakunnan ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä KeHO on monialainen osaamis- ja yrityskeskittymä, jossa hyvinvointia edistetään yhdessä kokonaisvaltaisesti koulutuksen, tutkimusten, innovaatioiden, terveyden edistämisen, kuntoutuksen, liikunnan ja urheilun sekä sosiaalisen hyvinvoinnin kautta. KeHOn tavoitteena on tehdä keskisuomalainen osaaminen näkyväksi ja luoda uutta, kansainvälistä liiketoimintaa. Hankkeen hallinnoija Keski-Suomen Liikunta sekä hankekumppani Likes ovat KeHO:n jäsenyhteisöjä.

 

Lisätietoa hankkeesta:

aluejohtaja Petri Lehtoranta, petri.lehtoranta@kesli.fi , p. 050 533 3858

Lisätietoa tutkimuksesta:

tutkija Salla Turpeinen, salla.turpeinen@likes.fi , p. 040 773 2363
data-asiantuntija Virpi Inkinen, virpi.inkinen@likes.fi, p. 040 501 7168