KesLin hallituksen 24.3.2021 päätöksiä

25.3.2021


Keski-Suomen Liikunnan hallitus piti vuoden 2. kokouksen 24.3. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2020 tilinpäätös esitettäväksi tilintarkastajille ja kevätkokoukselle. 

Kokouksen muita päätöksiä:

Uudet jäsenet
- hyväksyttiin Padel Jyväskylä uudeksi jäseneksi

Ehdollepanotoimikunta
- päätettiin esittää kevätkokoukselle ehdollepanotoimikunnan kokoonpanoksi vuonna 2021 Petri Hagman, Anita Meuronen, Esa Kaihlajärvi sekä sääntöjen mukaisesti puheenjohtaja Ari Kinnunen sekä aluejohtaja Petri Lehtoranta.

Urheilukortti
- keskusteltiin lähtemisestä mukaan Urheilukorttiyhtiöön. Urheilukortti tulisi olemaan vastaavanlainen tuote kuin museokortti, jonka avulla urheilutilaisuuksiin voisi edullisesti löytää myös uudet katsojat. Todettiin, että asia vaatii vielä valmistelua, ja päätös asiasta siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

Alueiden yhteistyöjärjestön perustaminen
- todettiin, että uusi järjestö Suomen Liikunnan Alueet ry perustettiin 17.3. ja että ensimmäisen vuoden tehtävänä on luoda strategiaa tuleville vuosille. Puheenjohtajaksi valittiin Mika Penttilä Oulusta. Keski-Suomen Liikunnan hallituksen jäsen Ella Salmela valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi. Yhdistyksen ensimmäinen hallituksen kokous pidetään 8.4.2021.

Muut asiat
- tiedoksi KesLin ja Keski-Suomen liiton yhteinen lausunto Liikuntapaikkasuunnitelma -asiakirjaluonnoksesta.
- tiedoksi Liikunnan kuntavaalipaneeli webinaari 20.5. klo 17.30  (web: https://www.kesli.fi/kunnat/kuntavaalit/ )
 

Lisätietoja:

aluejohtaja Petri Lehtoranta
puh. 050 533 3858
petri.lehtoranta(at)kesli.fi