Laukaan seurojen kehitysilta 12.5.2022

Laukaan kunta ja Keski-Suomen Liikunta järjestävät Laukaan liikunta- ja urheiluseuroille yhteiskehittämisillan jossa paneudutaan seurojen toiminnan kehittämiseen ja toimijoiden rekrytointiin. Illan juoksuttajana toimii Keski-Suomen Liikunnan seurakehittäjä Laura Härkönen yhdessä Laukaan kunnan vapaa-aikajohtaja Salla Turpeisen kanssa. Seura saa tilaisuudesta parhaan hyödyn, jos iltaan osallistuu vähintään viisi saman seuran edustajaa. Tällöin illan aikana voidaan aidosti yhdessä pohtien kehittää oman seuran toimintamalleja. Oleellista olisi, että tilaisuuteen osallistuisi niin seuran hallituksen jäseniä, ohjaajia, valmentajia kuin muitakin jäseniä. Iltaan voi myös osallistua vaikka ei vielä toimisikaan minkään seuran toimihenkilönä. Tärkeintä on, että osallistujilla on halu kehittää laukaalaista liikunta- ja urheilukulttuuria. 

Laukaan kunta ja Keski-Suomen Liikunta ovat tehneet kumppanuussopimuksen jonka puitteissa toteutetaan seurakehittämisen tilaisuuksien sarja tämän vuoden aikana. Ilta on tämän kokonaisuuden toinen tilaisuus. Illan aikana sovitaan seuraavien koulutusten ja tapahtumien ajankohdat, jotta ne palvelevat mahdollisimman hyvin seuratoimijoita. 

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Ilmoittautuminen oheisella lomakkeella 12.5. klo 15.00 mennessä. Tilaisuus on maksuton.

Paikka: Kuntalan Viertola, os. Saravedentie 3, Laukaa kirkonkylä. 
Aika: Torstai 12.5. klo 17.00-19.00

Täyttäessänne alla olevan ilmoittautumislomakkeen, siitä syntyvä tieto lisätään Keski-Suomen Liikunta ry:n Seurafoomi- rekisteriin, jota käytetään ainoastaan Keski-Suomen Liikunta ry:n ja Laukaan kunnan Seurafoorumitoiminnasta tiedottamiseen. Lähettämällä lomakkeen hyväksytte yllämainittujen tietojen luovuttamisen tähän rekisteriin.