Liikuntalääkettä apteekista
24.1.2013
Liikkujan Apteekki -konseptissa terveysliikunta tuodaan osaksi apteekin asiakaspalvelua. Apteekeissa on vuosittain noin 50–60 miljoonaa asiakaskäyntiä, ja asiakaskunnasta iso osa on terveytensä…
24.1.2013
Liikkujan Apteekki -konseptissa terveysliikunta tuodaan osaksi apteekin asiakaspalvelua. Apteekeissa on vuosittain noin 50–60 miljoonaa asiakaskäyntiä, ja asiakaskunnasta iso osa on terveytensä…

7.1.2013
JyväsRiihi ry käynnistää alahankkeiden haun kylien pienille investointihankkeille. Hakuaika päättyy 15.3.2013 klo 16.15 mennessä.JyväsRiihen koordinointihankkeella halutaan edistää maaseutualueen…
20.12.2012
Valo ry:n hallitus valitsi järjestölle seitsemän johtajaa: Matleena Livson, Pekka Nikulainen, Nelli Koivisto, Jyrki Kemppainen, Sirpa Korkatti ja Juha Heikkala. Liiketoiminnasta ja palveluista…
12.12.2012
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen keskeisiä liikuntapoliittisia tavoitteita on taata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus liikuntaharrastukseen urheiluseurassa. Liikunnan…
11.12.2012
Keski-Suomen Liikunta ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin keskiviikkona 28.11. ravintola Hurrikaanissa. Aluejohtaja Petri Lehtoranta esitteli tulevan vuoden toimintaa, jossa painopisteenä on…
29.11.2012
22.11.2012
Mitä mieltä olet kuntasi kulttuuri- ja liikuntapalveluista? Jyväskylän yliopistossa tutkitaan kuntien asukkaiden näkemyksiä kulttuuri- ja liikuntapalveluista omissa kunnissaan. Tavoitteena on kehittää…
22.11.2012
Hyvä liikunta-, kuntoutus- ja kasvatusalan ammattilainen! Kajaanin ammattikorkeakoulu, täydennys- ja aikuiskoulutuspalvelut AIKOPA toteuttaa vuonna 2013 Liikunnanohjauksen ja opettamisen ammatilliset…
19.11.2012
KesLin toimistolla on myynnissä lumilyhtyarpoja 6€: hintaan. Vain käteismaksu. Toimiston aukioloaika ma-pe klo 8.30-16.00.
23.10.2012
Tässä lähiaikojen koulutustarjontaamme. Tutustu ja ilmoittaudu mukaan. Tämä on juuri SINULLE, seuratoimija! Haluamme tarjota Sinulle ja seurakavereillesi maksuttoman, rennon ja hauskan…
12.10.2012
Tule mukaan vapaaehtoisten päivän Käsi kädessä -ketjuun 4.12 Tänäkin vuonna vietetään vapaaehtoisten päivää, jolloin halutaan erityisesti lisätä vapaaehtoistyön arvostusta ja näkyvyyttä. Toivon, että…
10.10.2012
Kiitos- ilta urheiluseuraväelle keskiviikkona 31.10. klo 18.00 Nyt on aika kiittää urheiluseuraväkeä hyvästä työstä. Jos olet jonkin keskisuomalaisen urheiluseuran toimija, olet lämpimästi tervetullut…
9.10.2012
Nuori Suomi ja Lemminkäinen valitsivat Jyväskylän Naisvoimistelijat tämän vuoden parhaaksi Sinettiseuraksi valtakunnallisessa Sinettiseuraseminaarissa Helsingissä 6. lokakuuta. Toista kertaa…

2.10.2012
Tervetuloa Viherseminaariin Jyväskylään torstaina 1.11.!Paikkana Matarankatu 6, Tourulassa (auditorio vanhassa YLEn talossa). Aamupäivän painopisteenä on viherpolitiikan periaatteen ”Viherasiat ovat…
20.9.2012
ESITYSPYYNTÖ Keski-Suomen Liikunta ry:n jäsenjärjestöille Keski-Suomen Liikunta ry:n jäsenjärjestöt voivat tehdä esityksiä vuoden 2013 hallitukseen erovuoroisten tilalle. Hallituksen muiden…
10.9.2012
Vuoden 2012 Finlandia Marathon on juostu. Kaiken kaikkiaan osallistujia tapahtumassa oli yli 2.800 juoksijaa! Lämmin kiitos osallistujille, toimitsijoille ja yhteistyökumppaneille. Te jokainen omalla…

28.8.2012
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto sekä Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus järjestävät yhdessä Liikkuva koulu –seminaarin. Seminaarin tarkoitus on levittää koulupäivän…
22.8.2012
Jyväskylän Rantaraitilla lauantaina 8.9. juostavan Finlandia Marathonin ilmoittautumisvauhti on ollut hyvä ja tämän hetkisen tilanteen mukaan aikaisempien kolmen vuoden 2800 osallistujan raja tullaan…
15.8.2012
Keski-Suomen Liikunta yhtenä 15:sta liikunnan aluejärjestöstä yhdessä Nuoren Suomen kanssa toteuttavat syksyllä 2012 kampanjan ala- ja yläkoululaisten välituntiliikunnan aktivoimiseksi. Vipinää…
10.8.2012
JyväsRiihen alueella toimiville yhdistyksille suunnattu Leader-haku käynnistyy. Hanketukea voivat hakea maaseutualueilla toimivat rekisteröidyt yhdistykset ja muut yhteisöt. Tukea myönnetään…