Jyväskylän Liitokiekkoilijat ry sai frisbeegolfin lasten ja nuorten Tähtiseura-arvon

6.3.2024

Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden saama Tähtiseura-tunnustus on tuore ja upea saavutus! JyLin frisbeegolfjaosto on tavoitellut Lasten ja nuorten osa-alueen Tähtiseuramerkkiä jo noin puolentoista vuoden ajan ja nyt työ palkitaan ansaitulla tunnustuksella. Tähtiseura-tunnus on arvostettu urheiluseurojen keskuudessa.

JyLissä frisbeegolfin juniorivastaavana toimiva Jouni Kallio kuvaa tunnustuksen olevan seuralle suuri kunnia-asia. Se velvoittaa jatkamaan toimintaa laadukkaasti. On tärkeää huomata, että Tähtiseuramerkki ei ole JyLin kehitysprosessin päätös, vaan kehitystyö jatkuu edelleen, mm. DiscKids-EU-hankkeen parissa.

Jyväskylän Liitokiekkoilijat ry on toiminut Jyväskylässä vuodesta 2002 lähtien frisbeegolfin ja ultimaten parissa. Frisbeegolfjaosto on 326 jäsenellään viidenneksi suurin Suomen Frisbeegolfliiton (SFL) jäsenseura. Jaoston toimintaan kuuluu sekä maksuttomien että maksullisten harjoitusvuorojen tarjoaminen ympäri vuoden aikuisille, perheille ja junioreille. Lisäksi jaosto järjestää viikkokilpailuja ja SFL:n alaisia kilpailuja. JyLin juniorijäseniä on enemmän kuin missään muussa SFL:n jäsenseurassa – peräti 144 nuorta frisbeegolfin harrastajaa!

Junioritoiminta on ollut JyLin painopisteitä viime vuosina ja Tähtiseuraohjelma antoi hyvän struktuurin toiminnan ja rakenteiden kokonaisvaltaiseen tarkistamiseen ja kehittämiseen. JyLin puheenjohtaja Sami Talvensola korostaa ohjelman merkitystä seuran toiminnan laadun parantamisessa.

Lisätietoa: "Tähtiseuramerkki on meille kunnia-asia" - JyLille Tähtiseura-tunnustus - Suomen frisbeegolfliitto

Keski-Suomen Liikunta onnittelee jäsenseuraansa onnistuneesta kehitysprosessista ja Tähtiseura-arvosta