Uusi materiaalikokonaisuus rohkaisee hyvinvoinnin edistäjiä luovuuteen

15.12.2022

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likes ja Keski-Suomen Liikunta ry ovat julkaisseet perheiden hyvinvoinnin edistäjille kattavan materiaalikokonaisuuden. Se sisältää muun muassa vapaasti ladattavia materiaaleja, videoita, podcast-sarjan sekä tietoa luovan hyvinvointityön keskeisistä näkökulmista.

Kohtaamisten poluilla -materiaalikokonaisuus niveltyy Meijän perhe liikkeellä -projektiin, jossa on vahvistettu perhekeskustoimijoiden yhteisiä käytäntöjä lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.  Tavoitteena on ollut tuoda näkyväksi liikkumisen merkitys osana perheitä kohtaavien toimijoiden työotetta ja keinovalikoimaa.

Perinteisen hankeraportin muotoa uudistava multimediakokonaisuus rohkaisee perheiden hyvinvoinnin edistäjiä luovuuteen. ”Muoto vahvistaa sanomaamme, joka kannustaa jokaista hyvinvoinnin edistäjää hoksaamaan oman arkensa monet toiminnalliset mahdollisuudet. Luovuus on meissä kaikissa oleva voimavara, jota kannattaa herätellä hyötykäyttöön ihan jo oman työssä jaksamisenkin näkökulmasta”, toteaa lokakuussa päättyneen hankkeen projektipäällikkö Kaisa Koivuniemi Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likesistä.

Luovia menetelmiä arjen hyötykäyttöön

Luontolähtöisyys, kehollisuus, universaali vanhemmuus, arvopohjainen työskentely ja kulttuurihyvinvoinnin näkökulma ovat kokonaisuudessa vahvasti esillä. Monipuolinen sisältö on suunnattu laajasti perheitä arjessaan kohtaaville ammattilaisille ja vapaaehtoisille, jotka voivat toimia niin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla kuin vapaa-aika-, kulttuuri- ja nuorisotoimessa tai järjestöissä, seurakunnissa ja seuroissa. 

Materiaaleja voidaan käyttää esimerkiksi puheeksi ottamisen tukena, osaamisen vahvistamiseen, toimipisteiden kehittämiseen, työhyvinvoinnin lisäämiseen sekä koulutukseen. Kokonaisuus on hyödynnettävissä myös perhekeskustoiminnan kehittämisessä kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoilla.

Virikkeitä fyysisen aktiivisuuden edistämiseen

Meijän perhe liikkeellä -toimenpiteillä on pyritty lisäämään ymmärrystä fyysisen aktiivisuuden monimuotoisuudesta. Etenkin silloin, kun liikunta ei kuulu osaksi perheen elämäntapaa ja riskinä on, että vähäinen liikkuminen aiheuttaa yksilöille erilaisia hyvinvoinnin vajeita, pienet arjen teot ratkaisevat. Fyysisen aktiivisuuden edistämisessä onkin usein kyse edellytysten luomisesta arkiselle, muiden toimien ohessa tapahtuvalle liikkumiselle, ei niinkään varsinaisen säännöllisen liikuntaharrastuksen tukemisesta.

Liikkuminen eri ulottuvuuksineen on Koivuniemen arvion mukaan vielä alihyödynnetty keino perheiden varhaisessa tukemisessa ja voimavarojen vahvistamisessa. Hankkeen perustana onkin ollut visio siitä, että tulevaisuudessa liikkumisen edistäminen miellettäisiin erottamattomaksi osaksi perhekeskustoimintaa.

”Usein käy niin, että liikkuminen ja liikuttaminen ulkoistetaan liikunta-ammattilaisille, vaikka kuka tahansa voisi järjestää esimerkiksi kävelypalaverin tai seisoma-aplodit työpaikalleen”, kuvailee aikuisliikunnan kehittäjä Jyrki Saarela Keski-Suomen Liikunta ry:stä. Hän muotoilee Kohtaamisten poluilla -kokonaisuuden sisällön näin: Päätavoitteena on kannustaa kierroksella vierailijaa toimenkuvasta riippumatta oivaltamaan oma potentiaalinsa perheiden arkiaktiivisuuden edistäjänä. Siihen ei tarvita liikunta-alan tutkintoa tai erityisosaamista, vaan rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta kokeilla uusia asioita.”

Oivalluksia verkostotyöhön

Fyysisellä aktiivisuudella on tutkitusti myönteinen vaikutus moniin hyvinvoinnin osatekijöihin. Runsaan paikallaan olon ja vähäisen liikkumisen synnyttämät väestön hyvinvointivajeet voidaan selättää parhaiten, kun talkoisiin osallistuu koko yhteiskunta eri ammattikuntineen ja verkostoineen. Keskeinen kysymys on se, millaisilla matalan kynnyksen toimintatavoilla ja luovilla liikkumisen esteiden purkamiseen tähtäävillä teoilla kukin voisi edesauttaa lapsiperheiden liikunnan ja hyvinvoinnin lisääntymistä omasta toiminnastaan käsin.

”Tässä hankkeessa olemme saaneet mahdollisuuden kylvää joitakin oivalluksen siemeniä ja raivata polkuja sille, että voimme jatkossakin työskennellä perheiden fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi – jo ennen hanketta ympärillämme olleiden sekä hankeen myötä tutuksi tulleiden uusien sidosryhmien ja verkostojen kanssa”, Koivuniemi pohtii.

Lisätietoja

Kaisa Koivuniemi, Terveyden edistämisen asiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu LikesByJamk
+358504432352
kaisa.koivuniemi(at)jamk.fi

Jyrki Saarela, Aikuisliikunnan kehittäjä, Keski-Suomen Liikunta ry
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠+358456503771
jyrki.saarela(at)kesli.fi